Päivä poromiehenä

08.01.2016

Poromiesten aamu alkaa aikaisin. Ei kellokorttia leimaten kuten meidän monen muun, vaan aamulla säätä tarkkaillen. Välillä on lähdettävä vaikka luontoäiti ei tarjoaisikaan parastaan, porot eivät odottele. Pohjoisessa, yli sata kilometriä Sodankylästä koilliseen, näin korkealla Lapissa, mennään kun valoa piisaa. Ennen vanhaan hypättiin suksille, mutta ajat ovat muuttuneet sen verran että nyt apuvälineinä toimivat kelkka, mönkijä tai jopa helikopteri.

img_3255

Joulukuun alku on otollista aikaa poroerotuksille. Edellisenä keväänä syntyneet vasat jaotellaan kirnussa niihin jotka jatkavat siitokseen ja niihin jotka hyppäävät rekkaan kohti Rovaniemen teurastamoa. Poromiehet tuntevat poronsa. Hommiin aletaan, kun poron suunta on suopea: Poronhaku, etto, on helpompaa kun tuulen suunta on poroille mieluinen. Päivät saattavat välillä venyä ympärivuorokautisiksi, mutta poromiehiä ei kunnon vermeissä palele: kinttaat yltävät kyynärpäihin ja karvahatun alta pilkottaa juuri ja juuri silmäpari joka näkee porojen korvamerkit jo kaukaa. ”Paliskunnassa saattaa olla jopa yli 400 erilaista merkkiä, siinä onkin erotuksen aikaan muistamista että mikä on kenenkin” kertoo Mika, Kemin -Sompion Paliskunnan poroisäntä.

img_3254

Hyppäämme kelkanselkään ja matkaamme kohti erotusaitaa. Sieltä matka jatkui talvilaidunalueelle jotta sain pari kuvaa poroista. Porot makailivat lumisessa maassa ja pinkaisivat nopeasti ylös kun kuulivat moottorikelkkojen saapuvan. Poromiesten ”ääntely” sai porot juoksemaan villisti jonossa ja kellot niiden kaulassa korostivat talvisen Lapin maagista taikaa. Tuntui kuin olisi ollut keskellä villin lännen elokuvaa mutta kauniissa ja puhtaassa Suomen erämaassa, jossa ilman on niin puhdasta että luppoa, porojen herkkua, olivat puiden korkeimmat oksat notkollaan.

Eikä ihme että poromiehet listaavat suureksi viehätyksekseen alassa sen vapauden: Se on sukupolvien aikaista hommaa, metsässä olo, ja samaan aikaan olosuhteiden vaihtelevuus päihittää kahdeksasta neljään konttorissa istumisen. Mutta ei täällä metsässä kuka vaan pärjää, pakkaset saattavat välillä nousta yli neljänkymmenen ja syksyllä sateet saattavat jatkua useita viikkoja, jolloin on metsään silti lähdettävä. Ulkopuolisena ilmassa oli kosketeltavan hyvä ilmapiiri, poromiehet jakoivat tietojaan ja puhuivat tulevista erotuksista – on selvää että tämä homma on kutsumusammatti ja tätä tehdään sydämestä.

Matka jatkui Paliskunnan kämpälle. Kämppään, jonka varrella virtaa niin puhdas vesi että sitä voi juoda. Kämppään, jonka seinien sisällä on vaihdettu useat poromiesten tarinat sukupolvilta toisille, ja josta lähimmät naapurit ovat useiden kymmenien kilometrien päässä. Kamina lämpimäksi ja poronkäristys perunoineen tulille: ”Aamuisin syödään käristystä jotta jaksetaan, illalla perinteisesti lihasoppaa joka lämmittää” kertoo Mika. Kun herkullinen käristys on lusikoitu, kuuluu kiittää metsää. Tätä kaunista luontoa täynnä kulttuuria, elämää ja herkullista lihaa.

img_3267

Kämpän seinällä roikkuu suopunki, köysi, joka on tärkeä työkalu poromiehen elämässä. Niillä saadaan porot kiinni ja kuljetetaan erotuksessa oikeaan karsinaan. Seinää koristaa myös pari sarvia: Kunnon poromies osaa lukea poron sarvista poron iän ja poron voinnin. Naarasporo eli vaadin yleensä tiputtaa sarvensa keväällä Erkin päivän tienoilla kun vasat on saatettu maailmaan. Urosporot eli hirvaat taas pudottavat sarvensa syksyllä, rykimän eli kiima-ajan jälkeen.

Poromiehet saattavat viettää jopa yli 200 päivää vuodesta metsässä. Tosin tänä päivänä kun porotaloudessa on kyse hiukan enemmän taloudellisista asioista kun vaan siitä saako lihaa, joutuu välillä viettämään aikaa myös Excelin edessä. On myös kouluja joissa poronkoulutusta voi opiskella, mutta useimmiten poromiesten taidot siirtyvät sukupolvilta toiselle ja kentällä opitaan kantapään kautta. Joskus vasan merkitsemisen aikaan juhannuksen tienoilla, kun aurinko paistaa kaamoksen vastapainoksi kellon ympäri, koko perhe saattaa viettää pari viikkoa luonnonhelmassa.

Eikä ihmekään että poromiesten työ on mieluisaa. Metsässä ei paljoa kelloa tuijotella tai klikkailla Facebookkia – on tarkastettava porojen sijainti, valmistauduttava lähipäivien erotukseen, tarkastettava ettei pedot ole päässeet käsiksi poroihin ja pidettävä yhteyttä Paliskunnan jäsenten välillä. Tämä on tiimityöskentelyä parhaimmillaan – Lapin villissä luonnossa.

img_3271

Pitkän päivän jälkeen palaamme autolle, posket ovat punaisina raikkaasta ilmasta. Tuntuu kuin olisin ollut usean tunnin hyvinvointihoidossa, täällä rauhallisen luonnon helmoilla, puhelimen ja internetin tavoittelemattomissa. Hyvässä porukassa, jossa mieli ja keho tosiaankin rentoutuvat. Poromiesten elämä ei kuitenkaan aina ole ruusuilla tanssimista, muuttuneet luonnonolot, petokantojen kasvu sekä uhkaavat luonnontuhoiset kaivoshankkeet välillä siirtävät mustan pilven myös tämän elinkeinon päälle. Mutta kun antaa raikkaan tuulen puhdistaa kasvot, nuotion savun tarttua vaatteisiin ja kuuman teen termoskannusta lämmittää sisuksia, tietää että usea ihminen maksaisi siitä että pääsisi näihin saappaisiin edes päiväksi.

Kiitos että otitte minut niin vieraanvaraisesti vastaan!