Poron valmistaminenko vaikeaa? Näillä vinkeillä onnistut!

07.11.2017

Loppuvuoden juhlasesonki on huipussaan, ja monissa kodeissa parhaillaan pohditaan, mitä itsenäisyyspäivän juhlapöytään katettaisiin. Kotimainen villiruoka, kuten marjat, sienet, riista ja poro, on tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria. Poro sopiikin juhlaillalliselle erinomaisesti, mutta miten poroa kannattaa valmistaa? Näillä Hanna Gullichsenin vinkeillä onnistut. Katso myös videot aiheesta täältä.

Suomalaiset kokevat riistan ja poron kokolihan valmistamisen haastavaksi, ja niiden käsittelyyn ja valmistamiseen kaivataan vinkkejä. Riistaa ja poronlihaa kuitenkin arvostetaan: yli kolmannes suomalaisista söisi enemmän riistaa ja poroa, jos sen valmistaminen olisi helpompaa.*

Hanna Gullichsen kokosi helpot vinkit poronlihan käsittelyyn, maustamiseen ja paistamiseen:

  1. Anna sulaa rauhassa. Pakastettu poron kokoliha kannattaa sulattaa jääkaapissa vuorokauden ajan tai pari tuntia kylmässä vedessä. Ota sulanut liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista. Murean lopputuloksen takaamiseksi poista terävällä veitsellä lihan pinnalta näkyvät kalvot ja kuivaa lihan pinta. Leikkaa liha esimerkiksi reilun sentin paksuisiksi pihveiksi.
  2. Mausta kevyesti. Poroa ei kannata maustaa liikaa, jotta poron ainutlaatuinen maku ei peity. Poron kaveriksi sopivat perinteisen suolan ja pippurin lisäksi esimerkiksi valkosipuli ja chili. Myös maanläheisten yrttien, kuten rosmariinin ja timjamin, maut sopivat hyvin poroon. Voit paistaa poron pannulla yhdessä mausteiden kanssa. Myös Suomen metsän aarteet, sienet ja marjat, ovat erinomainen lisä porolle.
  3. Varo ylikypsentämistä. Poro on upea raaka-aine, sillä sen voi valmistaa monella tapaa: uunissa, pannulla, padassa, grillissä tai avotulella. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että poroa ei kannata kypsentää liian pitkään, muuten sen maku alkaa herkästi muistuttaa maksaa.

 

Juhlava ja mehevä paisti valmistuu helposti ja nopeasti.  Kuumenna pannu liedellä kuumaksi ja sulata pannulla voita ja lisää rypsiöljyä. Mausta paisti suolalla ja pippurilla ja ruskista liha kauttaaltaan yhdessä muiden mausteiden kanssa. Lusikoi pannulta voita fileen päälle. Laske lämpöä, varo kypsentämästä liikaa. Työnnä lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari ja nosta se sellaisenaan 150 °C asteiseen uuniin. Paista kunnes paistomittari näyttää 54 °C astetta, tällöin lopputulos on mehevän rosee. Anna vetäytyä viitisen minuuttia, leikkaa pihveiksi ja nauti.

Hanna Gullichsenin itsenäisyyspäivän juhlamenu: Poron vasan paahtopaistia uunijuureksilla ja pippuri-kermakastikeella

Neljälle

Uunijuurekset

1 kg perunoita
2 pientä palsternakkaa
kourallinen pieniä tomaatteja
suolaa
oliiviöljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 °C asteeseen. Kuori perunat ja palsternakka, pilko ne hiukan pienemmäksi ja nostele uunivuokaan. Lorauta päälle oliiviöljyä, mausta suolalla ja sekoita. Nosta vuoka uuniin noin 40 minuutiksi, ja nosta uunista kunnes juurekset alkavat olla pehmeitä. Laita vuokaan halkaistut tomaatit ja paista uunissa vielä kymmenisen minuuttia. Laske sitten uunin lämpö 150 °C asteeseen, sillä seuraavaksi sinne menevät poron vasan paahtopaistit.

Sillä aikaa, kun juurekset ovat uunissa, voit valmistaa pippuri-kermakastikkeen.

Pippuri-kermakastike

3 dl vettä
½ dl portviiniä tai madeiraa
2 rkl riistafondia
1 shalottisipuli hienonnettuna
2 dl kermaa
1 rkl Maizenaa
1 tl murskattua mustapippuria
1 rkl konjakkia
suolaa

Mittaa kattilaan vesi, hienonnettu shalottisipuli, portviini ja riistafondi. Kiehuta keskilämmöllä kunnes noin puolet nesteestä on jäljellä, vispaa mukaan kerma, johon olet sekoittanut Maizenan. Lisää mustapippuri, mausta suolalla ja konjakilla. Keittele vielä tovi. Voit jättää kastikkeen liedelle pienimmälle teholle odottamaan valmista ruokaa. Kuumenna kastike vielä kunnolla ennen tarjoilua ja vispaa tasaiseksi.

Poron vasan paahtopaisti

2 kpl poron vasan paahtopaistia (á n. 250 g)
suolaa
mustapippuria
30 g voita
3 rkl rypsiöljyä
1 oksa rosmariinia
1 kokonainen valkosipuli, irrottele kynnet ja liiskaa veitsen lappeella littanaksi, kuori saa jäädä

Sulata paahtopaistit kylmässä vedessä vajaan tunnin ajan. Poista veitsen avulla näkyvät kalvot ja kuivaa lihan pinta keittiöpyyhkeellä. Sulata paksupohjaisella, uunin kestävällä paistinpannulla voi ja mittaa mukaan myös rypsiöljy. Kun voi ei enää suhise ja rauhoittuu, nosta pannulle paahtopaistit. Mausta suolalla ja mustapippurilla, anna pinnan ruskistua kunnolla ennen kuin käännät lihat. Mausta myös toinen puoli, heitä pannulle kokonaiset valkosipulinkynnet ja rosmariininoksa. Valele lihoja voilla nostelemalla sulaa voita lihan päälle lusikalla. Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja aseta tavoitelämmöksi 54 °C astetta. Nosta koko pannu uuniin ja paista kunnes mittari ilmoittaa sisälämpötilaksi 54 °C astetta. Jos et omista mittaria, 7–10 minuuttia on riittävä aika pienelle paistille kypsyä riittävästi. Älä siis kypsennä lihaa liikaa. Kun liha on tarpeeksi kypsä, nosta se uunista ulos ja anna vetäytyä pannulla 5–10 minuuttia.